”Onko tilaa kriittiselle aikuiskasvatuksen tutkimukselle?”

Työryhmä, Aikuiskasvatuksen tutkijatapaaminen, Joensuun yliopisto 19.2.2010 Kristiina Brunila & Ulpukka Isopahkala-Bouret

Meitä kiinnostaa kriittisen aikuiskasvatuksen tutkimuksen mahdollisuudet – nykytila ja tulevaisuus. Työryhmän pitämisen tarve heräsi meille tilanteessa, jossa huomasimme puhuvamme kriittisestä aikuiskasvatuksen tutkimuksesta ja tutkijan liikkumavarasta pääosin keskenämme. Aloitimme työryhmän omilla alustuksillamme, joissa koetimme sanallistaa aikuiskasvatuksen piirissä toimivan tutkijan liikkumavaraa markkinoituvassa projektiyhteiskunnassa sekä kriittisen aikuiskasvatuksen tutkimuksen tilannetta Suomessa ja kansainvälisesti.

Kristiina: Tutkijan liikkumavara näyttää kapenevan. Projektiyhteiskunnassa niin tutkijoiden kuin muidenkin ”paremmin tietäjien” edellytetään kehittävän ikään kuin yhteistyössä toimintamuotoja erilaisten sosiaalisten ongelmien ratkaisemiseen. Tutkimus ihan kuin luonnostaan valjastuu vaihtoehtoisten toimintamallien vaikutusten arvioimiseen, työelämän kyseenalaistamattomien intressien palvelemiseen ja tietenkin käytännönläheisyyteen, mikä kuvaa erityisen hyvin aikuiskasvatuksen tutkimusta. Arvioinnilla, jota suoritetaan projektin alusta loppuun asti, varmistetaan, että taloustalkoohenkinen toisto tapahtuu ”oikein”. Tutkimuksesta ja sen perusteella tehdystä kehittämistyöstä tulee ikään kuin neutraalia, sellaista, että sen tuloksia voivat periaatteessa kaikki kannattaa niin, että ”oikeanlainen” vaikutelma tehokkuudesta pysyy yllä. Toisaalta tutkimuksista ei seuraa mitään, eivätkä ne herätä kenessäkään yhtään mitään. Pragmaattisuuden ja taloustalkoohenkisyyden vaatimus säätelee liikkumavaraa niin, että tutkijoina emme enää kysele perinpohjaisuuden, perehtyneisyyden tai pitkäjänteisyyden perään. Mitä tässä tilanteessa kriittinen aikuiskasvatuksen tutkimus tarkoittaa, jos haluamme vastustaa tutkimuksen kääntämistä pelkäksi rahan kielen toistamiseksi ja lisäkontrollin perusteluksi? Liikkumavaran raivaamiseksi voisimme etsiä akateemisia käsitteitä ja kriittistä aikuiskasvatuksen tutkimuksen liikkumavaraa. Ja jos ajatellaan, ettei vallan ulkopuolisia paikkoja ole, olemme kaikki osallisia siihen, millainen liikkumavara meillä tutkijoina on. Vallan muodon ja sen seurausten sanallistaminen esimerkiksi mielentilamme näkökulmasta voisi olla paikallaan.

Ulpukka: Aikuiskasvatuksen historiasta löytyy monessakin mielessä kriittisiä avauksia, joilla on vaikutusta edelleen, esimerkkeinä vaikkapa Freireläinen kriittinen pedagogiikka tai suomalainen vapaa kansansivistystyö ja työväen sivistysliike. Kuinkahan paljon tänä päivänä tuodaan tutkimuksen avulla esiin aikuiskasvatuksen kriittistä luonnetta? Aika pitkälti tutkimusaiheiden valinnassa näkyy siirtyminen markkinavetoiseen ”elinikäiseen oppimisen”, jossa itseä kehitetään ennen kaikkea työllistymistä ja työelämää silmällä pitäen. Entä miten voi kriittisesti tarkastella aiheita, jotka eivät itsessään ovat mitenkään ”kriittisiä”? Tarve kriittiseen tarkasteluun voi saada alkunsa käytännön kokemusten tai tutkimusprosessin myötä nousseista huomioista, jotka pakottavat etsimään välineitä tutkimuskohteen jännitteiden kriittiseen analyysiin ja pohdintaan. Kriittiseen kysymyksenasetteluun liittyy aina jollain tavalla vallan ja eri toimijoiden intressien tarkastelu. Kuinka paljon aikuiskasvatuksen tutkimuksessa on hyödynnetty vaikkapa kriittisen sukupuolen tutkimuksen, kriittisen työntutkimuksen tai kriittisen johtamisen tutkimuksen lähestymistapoja ja menetelmiä? Myös jonkinlainen aikalaisanalyysin ja historiallisen tarkastelun vuoropuhelu voisi mahdollistaa mielenkiintoisen kriittisen tarkastelun. Mikä sitten rajoittaa tänä päivänä sitä, mitä saa tutkia ja kuinka kriittinen voi olla? Esim. EU-hankkeiden puitteissa on aika valmiit raamit, ”hyvät käytännöt”. Rahoittajan antamat suorat ja epäsuorat ohjeet vaikuttavat siihen, miten me määrittelemme tutkimuksemme tarkoituksen; millaisilla käsitteillä, teorioilla ja menetelmillä tutkimuksen toteutamme; ja miten tuloksemme julkaistaan ja hyödynnetään. Entä mitä erilaiset kompromissit ja ”kaksois-agendat” (kirjoittaa hakemukseen toista ja ajattelee tutkivansa siinä rinnalla jotain muuta…) tekevät tutkijan uskottavuudelle tutkijayhteisön silmissä ja tutkijan omalle ”itsekunnioitukselle” (integrity)?

Työryhmään osallistui useita aikuiskasvatustieteen tutkijoita ja opiskelijoita. Kirjasimme keskustelua ylös ja tätä blogia varten otimme vapauden teemoitella keskustelua niin, että jaoimme keskustelun teemat kriittisen historiallisuuden painottamiseksi, aikuiskasvatuksen sisäiseksi moninaisuudeksi ja ristiriitaisuudeksi sekä talouden säätelemäksi liikkumavaraksi. Katsokaa kommentit!

Keskustelun perusteella pohdimme sitä, että on ehkä helpompi puhua siitä, kuinka aikuiskasvatustiede on ollut historiallisesti kriittistä kuin tarkastella kriittisesti sitä, minkälaiselta aikuiskasvatuksen tilanne tällä hetkellä näyttää. Erityisesti nykyisen tilanteen sanallistaminen vaikuttaa hankalalta. Keskusteluissa esitettiinkin tarve kriittistä aikuiskasvatusta koskevalle keskustelulle. Yksi ehdotus oli järjestää ATS:ssä keskustelukerhoja siitä, mitä markkinahenkisen toiston korostamisesta seuraa esimerkiksi mielentilalle.